Stay strong , don't give up

Tämä blogi tulee kuolemaan tämän päivän aikana!

Suklaakakkua ja unelmia laihuudesta

Otsikko kertoo aika paljon.

Eli, olen syönyt tänään liikaa, aivan liikaa.

Ja sen takia vihaan itseäni jälleen entistä enemmän.

Mutta...

Huomenna minä uskaltaudun vaa'alle, pakotan itseni sille ja katson kuinka paljon olen lihonut. Mä niin toivon että se on alle 105kg, koska jos se on yli, mä en tiedä mitä mä sit teen? Romahdanko mä vai mitä mä teen?

Mun tekis niin mieli vähentää syömiset alle 1000kcal. Mut mä tiedän et jossain vaiheessa sekään ei enään riitä, ja sit vähennän kalorit 800,600,400,200,0. Ja sit sillä satuttaisin äitiäni. Enemmän kun millään muulla.

Toisaaltaan haluaisin luisua täydelliseen syömättömyyteen ja kiduttaa itseäni laihaksi. Mut mä en vaan pysty tekemään sitä enään, en voi vaan tehdä sitä läheisilleni.

Toisaaltaan voin osoittaa muitakin ihmisiä syyttävällä sormella lihomisestani, voin syyttää hoitavia lääkäreitäni,

heitä varsinkin, kun he määräsivät minulle lääkkeen joka lisää ruokahalua yms. Ja niistä oireista mitä se lääke saattaa aiheuttaa kerrotaan vasta sitten kun painan sen 100kg. Sit se on jo vähän turhan myöhäistä.

Heidän on turha enään miettiä asiaa. Mutta ei se pelkästään heidän vikansa ole, se on myös minun vikani. Mitäs syön sellaisia lääkkeitä. Mitäs vedän nielusta alas sellaisia lääkkeitä. Oma vika. Tai miksi söin vaikka lääke lisäskin halua syödä. Miksi minä mättäsin sitä ruokaa nielusta alas? Miksi? MIKSI MIKSI MIKSI?

Haluaisin huutaa. Kirkua. Lyödä seinää, hakata päätä lattiaan. Itkettää.

Vihaan läskejäni, ja nyt se on ohi, nyt alkaa laihduttaminen..

Nyt se alkaa. Eikä se lopu ennen kuin painan haluamani määrän.

Tänään kun luin vanhaa päiväkirjaani niin todellisuus iski jälleen päin kasvojani.

Päiväkirjassani oli vartalokuva minusta jonka reunoille olin kirjoittanut haukkumasanoja itsestäni, vaikka olin laiha. kaunis. Melkeinpä jopa täydellinen. Minulla oli suht kapeat jalat, suloisen sievät kasvot, mantelisilmät. Vihaisena revin kuvan palasiksi. Koska olin niin hemmetin pettynyt. Pettynyt siihen miten olen saattanut päästää itseni tähän kuntoon. Miten olen voinut sallia näin suuren lihomisen. Olin/olen niin pettynyt et voisin tarttua keittiöveitseen ja viipaloida ihan jokaisen gramman läskiä pois itsestäni. Hetken jopa puntaroin syömättömyyttä, mutta kuten tiedän varsin hyvin, se ei kannata. Se vaan ei kannata.

Olen herkutellut joka ikinen päivä tälläviikolla. Paljon karkkia, yksi jäätelö. Mutta paljon paljon karkkia. Ja nyt olen vielä kaiken kukkuraksi niin raukka että en uskalla mennä vaa'alle.

Säälittävä paska.

Tämä viikko on ollut täynnä turhautumista,pettymystä,surua,onnistumista,iloa ja naurua.

Tämä viikko on ollut täynnä erinlaisia tunteita ja olotiloja.

TET-harjoittelu jakso alkoi maanantaina, ja pelkkä maanantai kertoi jo sen että aloin turhautumaan siihen paikkaan. Pelkkää siivoomista ja järjestelyä. Eli ei minun juttuni ollenkaan. Joka aamu on ollut yhtä taistelua, lähdenkö töihin, vai en. Mutta joka päivä olen mennyt. Ihan jokainen. Turhautuminen on sisältynyt joka ikiseen päivään. Vielä ensi viikko. Sit se loppuu. Sit se on ohi.

Yhtenä yönä heräsin siihen että tuntui kuin oksentaisin.

Näin ihan kauheata unta, että poltin jotain paikkaa ja että minua ajettiin takaa kun minua yritettiin saada kiinni, ja sitten joka suunnasta hyökkäs ihmisiä ja taltutti minut maahan ja sitten sieltä ilmestyi lääkärini joka sanoi että nyt minä lähden osastolle. Se uni oli järkyttävä. Ihan kauhea. Terapeutin kanssa juttelimme että olisiko sellainen yhtään mahdollista että se uni liittyisi tukahdettuun vihaan ja agressiivisuuteen? Hyvinkin mahdollista. Olen aina tukehduttanut itseeni ne negatiiviset tunteet. Aina. Niiden näyttäminen ei olis niinkuin mahdollista/sallittua.

Mutta pääsääntöisesti viikkoni on mennyt ihan hyvin.

Pray for Japan!



Dad, i love you

Isä toi mut äsken kotia, ja muo itketti jo siel auton takapenkillä ihan kauheasti.

Kotiovesta kun astuin niin mieliala laski sadalla. Eli nollille. Äiti ei reagoinut minuun juuri mitenkään.

Kyllä hän moikkasi mutta ei hymyillyt. Minua itkettää. Haluan takaisin isälle.

The only people who fail in life are the ones who quit or never try.

Tämä on kolmas päivä putkeen kun olen herkutellut. Tämän on loputtava.

En ikinä pääse tavoitteeseeni jos en hillitse syömistäni. Mun on pakko onnistua.

Mun on pakko hillitä itseni. Seuraava herkkupäivä on ensiviikon perjantaina, ja en vain salli herkutteluja ennen sitä. En vain salli. Painoni on noussut ihan varmana yli 104kg, tän syöpöttelyn takia.

Mä en vaan voi jatkaa elämääni tällei. En voi herkutella monta päivää putkee, koska se näkyy samantien vaa'an luvuissa. Minun on rauhoituttava. En voi sallia tätä. en enään kertaakaan.

There's always going to be another mountain
I'm always going to want to make it move
Always going to be an uphill battle,
Sometimes you going to have to lose,
Ain't about how fast I get there,
Ain't about what's waiting on the other side
It's the climb.

Haluan timmin kropan. Lihaksikkaan mutta sutjakan. En ainuttakaan vararengasta.

En ainuttakaan. Haluan litteän vatsan, ja kaposat jalat. En mitään tikkuja, vaan kapeat.

Ainut mikä minulla on esteenä tässä laihdutuksessa on herkut. Liikun hyvin, syön muuten hyvin, säännöllisesti yms. Mutta nämä paholaiset eli herkut. Niistä minun pitäisi vierottautua täysin.

Minun on vaan jätettävä se visa kotia hyllynpäälle eikä pidettävä sitä mukana. En vain hallitse sitä. En vain hallitse. Kotia kun pääsen, jätän sen samantien hyllylle. Jos todellakin haluan onnistua, niin minun on jätettävä se kotia. Ja minähän haluan onnistua, minä haluan painaa 1.1.2012 maksimissaan 75kg.

Joten minun suunnitelmani on;

 1300kcal/pv, hyötyliikuntaa minulla tulee 30-60min päivittäin

joten joka viikko 3x reipasta sauvakävelylenkkiä.

1x karkkipäivä viikossa ja silloinkin max 180g irtokarkkeja, ne on helppo punnita sillä vaa'alla.

Sipsit ynnämuut jätän kokonaan pois, koska niistä tulee kauhea rasvalatinki.

Tämä on nyt viimeinen laihdutusyritys kerta, jos nyt epäonnistun, niin sitten lopetan koko laihdutuksen ja opettelen elämään lihavana. Ja sitä minä en halua. En missään nimessä halua vuoden päästä märehtiä tässä samassa painossa. Joten nyt on tehtävä jotakin. On tsempattava. On tehtävä töitä. On uskottava itseensä.

Ja nyt minä onnistun. Olen hokenut tätä vuoden, pari, kolme? Mutta vielä en ole onnistunut, mutta kyllä minä vielä onnistun. Minähän näytän itselleni että minäkin voin laihtua. Minä  näytän kaikille ihmisille että minäkin voin laihtua, että minustakin voi tulla kaunis.