Tänään kun luin vanhaa päiväkirjaani niin todellisuus iski jälleen päin kasvojani.
Päiväkirjassani oli vartalokuva minusta jonka reunoille olin kirjoittanut haukkumasanoja itsestäni, vaikka olin laiha. kaunis. Melkeinpä jopa täydellinen. Minulla oli suht kapeat jalat, suloisen sievät kasvot, mantelisilmät. Vihaisena revin kuvan palasiksi. Koska olin niin hemmetin pettynyt. Pettynyt siihen miten olen saattanut päästää itseni tähän kuntoon. Miten olen voinut sallia näin suuren lihomisen. Olin/olen niin pettynyt et voisin tarttua keittiöveitseen ja viipaloida ihan jokaisen gramman läskiä pois itsestäni. Hetken jopa puntaroin syömättömyyttä, mutta kuten tiedän varsin hyvin, se ei kannata. Se vaan ei kannata.
Olen herkutellut joka ikinen päivä tälläviikolla. Paljon karkkia, yksi jäätelö. Mutta paljon paljon karkkia. Ja nyt olen vielä kaiken kukkuraksi niin raukka että en uskalla mennä vaa'alle.
Säälittävä paska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti